Latina: , Hotellit, Kartta & Valokuvat
Suomi|
EUR 54 - 90 Park Hotel
 Park-hotelli sijaitsee 3 kilometrin päässä Latinasta ja tarjoaa ilmaisen langattoman internetyhteyden. Huoneet ovat ilmastoituja, ja niissä on sat… MoreEUR 80 - 160 Hotel Miramare
 Hotel Miramare has a beach-front location at Latina Lido with panoramic views across the Mediterranean. It offers free Wi-Fi, and a restaurant and bar… MoreEUR 119 - 250 Hotel Europa
 Moderni Europa-hotelli avasi ovensa vuonna 2006 ja sijaitsee Latinan kaupungin sydämessä. Hotelli on kaupungin ainoa luksusluokan hotelli luokassaan… MoreEUR 59 - 79 Hotel De La Ville Central
 Tämä rauhallisella viheralueella, vain lyhyen kävelymatkan päässä keskustasta sijaitseva neljän tähden hotelli tarjoaa sinulle erinomaisen pa… More | ||||||||||||||||||||||||
Latina: Guide
Latina (lat. lingua Latina) on indoeurooppalaiset kielet|indoeurooppalainen kieli, jota puhuttiin antiikki|antiikin aikana Roomaa ympäröivällä Latiumin alueella. Siitä tuli Rooman valtakunta|Rooman valtakunnan pääkieli. Romaaniset kielet|Romaaniseen kieliryhmään kuuluvat kielet, kuten Espanjan kieli|espanja ja Ranskan kieli|ranska, ovat kehittyneet latinasta. Latina oli pitkään Länsi-Eurooppa|Euroopan lingua franca, ennen kuin ranska syrjäytti sen.
Nykyisin latina on kuollut kieli eikä sillä ole enää sitä äidinkieli|äidinkielenään puhuvia. Latinan kieltä käytetään kuitenkin edelleen esimerkiksi lääketieteen tautiluokitus|lääketieteen tautiluokituksissa ja eliöiden tieteellinen nimi|tieteellisissä nimissä.
Historia
[[Kuva:Arc de titus frontal.jpg|thumb|250px|Rooman keisari|Keisari Titus|Tituksen Tituksen riemukaari|riemukaaressa lukee latinaksi: "SENATUS POPULUSQUE ROMANUS DIVO TITO DIVI VESPASIANI F. VESPASIANO AUGUSTO"
("Rooman valtakunta|Rooman senaatti ja kansa omistanut jumalaiselle Flavius Vespasianus Augustukselle" eli Titukselle). ]]
Latinaa puhuttiin alkuaan vain pienessä Latiumin maakunnassa (nykyään nimeltään Lazio) Italiassa yhtenä kielenä muiden joukossa. Muita nykyisen Italian alueella puhuttuja kieliä olivat latinan sukukielet oskin kieli|oski, umbrin kieli|umbri ja volskin kieli|volski, etelän kreikkalaisalueiden muinaiskreikka|kreikka, sekä isolaattikieli etruskin kieli|etruski. Varhaislatinaa on säilynyt vain fragmentaarisesti.
Rooman imperiumin mukana kieli levisi koko Välimeri|Välimeren alueelle puhe-, kirja- ja hallintokielenä. Kreikan kieli tosin säilytti vahvan asemansa valtakunnan itäosissa. Latinan kieli toimi Välimeren länsiosien yleiskielenä Puunilaissodat|Puunilaissodista, 200-luvun eaa. lopulta aina karolinginen renessanssi|karolingiselle ajalle (700–800-luvut), jolloin siitä kehittyneet kansankielet eriytyivät toistaan nopeammin; kirjakielenä latinan asema säilyi renessanssiaikaan saakka.
Kultaa ja hopeaa
Latinan kielen kultakaudeksi kutsutaan nykyisin yleensä ajanjaksoa noin 75 eaa.–14 jaa. Aika sijoittuu tasavallan lopulle ja keisariajan alkuun. Niin sanottu klassinen latina perustuu tämän ajan kieleen. Klassinen latina tarkoittaa yläluokan käyttämää huoliteltua ja tyyliteltyä kielimuotoa, jota tavallinen kansa ei juuri käyttänyt. Merkittävimpiä latinankielinen kirjallisuus|latinaksi kirjoittaneita runoilijoita ja kirjailijoita tänä aikana olivat Lucretius, Catullus, Vergilius, Horatius, Livius, Ovidius, Julius Caesar ja Cicero.
Hopeakaudeksi kutsutaan kahta kultaista aikaa seurannutta vuosisataa. Ajan kirjallisuutta on perinteisesti, mutta varsin kevein perustein, pidetty hieman heikompilaatuisena kuin kultaisen ajan kirjallisuutta. Ajan tärkeitä kirjailijoita olivat Seneca, Tacitus, Juvenalis, Apuleius ja Petronius.
Arvottavat käsitteet "kultakausi", "hopeakausi" ja "klassinen" ovat luonnollisesti moderneja käsitteitä ja syntyneet vasta renessanssihumanistien nostettua roomalaisen kirjallisuuden ja kielen esikuvalliseen asemaan.
Vulgaarilatina
Vulgaarilatinaksi kutsutaan kansan käyttämää, "arkipäiväistä" latinaa. Se tarkoittaa yleisesti puhekieltä ja erityisesti "kansan syvien rivien" puhumaa latinaa, mutta viittaa oikeastaan yksinomaan kirjalliseen latinaan. Puhuttua latinaahan ei ole säilynyt antiikinaikaisessa muodossaan, vaan sitä koskevat päätelmät on tehtävä pitkälti kirjallisten lähteiden perusteella.
Rooma levitti laajetessaan vulgaarilatinaa ympäri valtakuntaa, ennen muuta kuitenkin länsiosiin. Länsi-Rooman luhistumisen jälkeen vuonna 476 latinan murre|murteiden eriytyminen toisistaan kiihtyi, ja lopulta niistä kehittyivät Romaaniset kielet|romaaniset kielet – mm. ranskan kieli|ranska, espanjan kieli|espanja, portugalin kieli|portugali, romanian kieli|romania, italian kieli|italia, retoromaani, provensaali, katalaani ja sardi. Latina vaikutti voimakkaasti myös muihin kieliin. On esimerkiksi arvioitu, että englannin kieli|englanninkielisessä kirjoitetussa tekstissä noin 70–80% sanoista saattaa olla latinalaisperäisiä.
Latinasta kehittyneille kielille on ominaista, että monet sanat ja ilmaukset periytyvät nimenomaan puhutusta vulgaarilatinasta eivätkä kirjakielestä. Siksi nykyisten romaanisten kielten vertailevalla tutkimuksella saadaan epäsuorasti tietoja myös vulgaarilatinasta. Esimerkiksi ranskan sana "hevonen", cheval, juontaa juurensa latinan "kaakkia" tai "konia" tarkoittavasta sanasta caballus, eikä kirjakielen hevosta tarkoittavasta sanasta equus.
Keskiaikainen latina
Keskiaika|Keskiajalla latina säilyi käytössä ennen muuta kirkon ja hallinnon kielenä. Kirkkolatina ja keskiaikainen latina ovatkin monella tapaa lähes yhteneviä käsitteitä. Kieli oli lakannut olemasta äidinkieli, joten sen kehitys muuttui merkittävästi. Sanasto laajeni, kun uusia sanoja lainattiin vapaasti muista lähteistä. muinaiskreikka|Kreikka ja germaaniset kielet olivat tärkeitä lähteitä. Latina levisi myös kirkon mukana alueille, joissa sitä ei aiemmin ollut puhuttu, esimerkiksi Irlantiin, Saksaan ja Suomeen.
Kaarle Suuri|Kaarle Suuren kaudella 700-luvun lopussa sai alkunsa karolinginen renessanssi. Kirjallinen latina "syntyi uudestaan" varhaiskeskiajan pimeiden vuosisatojen jälkeen. Toisaalta tämä sai aikaan latinan luonnollisen kehityksen loppumisen, kun kirjallinen ja puhuttu kieli lopullisesti erosivat toisistaan.
Klassisen latinan arvostus säilyi. Kirjalliset tekstit pyrkivät jäljittelemään klassisten kirjailijoiden tyyliä. Kuitenkin vulgaarilatinan vaikutus näkyy tämän ajan teoksissa. Kun latina lakkasi olemasta kirjoittajien äidinkieli, siihen ilmestyi monia piirteitä näistä kielistä. Sanojen ortografia muuttui radikaalisti. Muutokset ortografiassa kertovat ennen muuta muutoksista lausumisessa. Kun sanojen lausuminen muuttui, muuttui oikeinkirjoitus hankalaksi. Lausumisen muuttuminen oli niin suurta, että Erasmus Rotterdamilainen|Erasmuksen mukaan eri maiden latinantaitoisten oli lopulta lähes mahdoton ymmärtää toisiaan. Keskiaikaisen latinan katsotaan yleensä päättyvän renessanssiin.
Humanistilatina
Humanistilatinaksi kutsutaan renessanssin aikana humanistien kehittämää latinan tyyliä. Suuntauksen tunnuslause oli ad fontes, lähteille. Humanistit pyrkivät "puhdistamaan" latinan keskiaikaisesta sanastosta ja rakenteista. Cicero ja Vergilius asetettiin muiden yläpuolelle tyyliä määriteltäessä. Suuri osa keskiaikaisesta latinasta leimattiin "goottilaiseksi", termi joka sisälsi heille oletuksen barbaarisesta pahoinpitelystä. Tämän arvotuksen oikeudenmukaisuus on kyseenalainen.
Humanistien uudistusohjelma onnistui monilta osin. Kouluissa siirryttiin opettamaan humanistien määrittämää latinaa ja rohkaistiin humanistien suosimien tekstien tutkimista. Humanistien latinaihanne kuitenkin jäykisti kieltä. Teknisen kirjallisuuden – esimerkiksi lakikirjojen, lääketieteen oppikirjojen ja tieteellisten kirjojen – kirjoittaminen tuli huomattavasti hankalammaksi. Tämän seurauksena latinan käyttö uudessa teknisessä kirjallisuudessa vähentyi ja latina alkoi muuttua käytännöllisestä apukielestä muinaisjäänteeksi. Humanistien ansioksi voidaan kuitenkin laskea kiinnostuksen lisääntyminen moniin vanhoihin teksteihin.
Uuslatina
Uuslatinalla tarkoitetaan tyypillisesi renessanssin jälkeistä latinaa. Uuslatinan tärkein käyttökohde on ollut tieteen kielenä. Carl von Linnén eliöluokitus on tärkeä esimerkki tieteellisestä latinasta. Isaac Newton kirjoitti tärkeimmän teoksensa Philosophiae Naturalis Principia Mathematica uuslatinaksi. Latina oli tuolloin Euroopassa tieteilijöiden laajimmin ymmärtämä yhteinen kieli. Myös diplomatian kielenä latinalla oli merkitystä. Latinaa voitiin pitää puolueettomana vaihtoehtona, joka oli vieras kieli tasapuolisesti kaikille osapuolille. Lopulta ranska syrjäytti sen.
Renessanssiaikana latina oli monin paikoin pakollinen kouluaine. Kaikki yliopistot vaativat latinantaitoa. Latinan käyttökelpoisuus kansainvälisenä kielenä jätti kuitenkin toivomisen varaa vaihtelevien lausumistapojen vuoksi. Lopulta 1800-luvun loppua kohti latinan opetus väheni huomattavasti ympäri Eurooppaa. Katolisessa kirkossa latinan käyttöä kuitenkin jatkettiin paljon pidempään, ja sitä puhutaan yhä usein erimaalaisten pappien kesken ja käytetään useissa liturgisissa yhteyksissä. Muualla yhteiskunnassa latina on kuitenkin muuttunut lähinnä kiinnostuksen kohteeksi, jolla ei nähdä todellista arvoa. Englanti kansainvälisenä apukielenä taannee kuitenkin latinan jäämisen akateemisen tutkimuksen kohteeksi ja harrastelijoiden puuhasteluksi.
Latina Suomessa
Suomessa latinaa on puhuttu jo lähes tuhannen vuoden ajan, välillä vähemmän, välillä enemmän. Latina saavutti Suomen yli puoli vuosituhatta Rooman luhistumisen jälkeen, mutta siitä tuli silti hallinnon ja uskonnon kieli. 1600-luvuilta lähtien latina oli keskeinen osa suomalaista yliopisto-opetusta, ja se oli pitkään pakollinen osa ylioppilaskirjoituksia. Yliopistollinen opetus oli niin ikään pitkään latinankielistä, samoin yliopistolliset väitöskirjat laadittiin 1700-luvulle saakka lähes yksinomaan latinaksi.
Latina vaikutti suomen kielen muotoutumiseen välillisesti, kun kirjakielen luojat ja kielioppien kirjoittajat muovasivat kieltä osittain latinan mallin mukaisesti. Kuten muuallakin Euroopassa latinan lukijoiden määrä on tasaisesti laskenut. Edelleen sitä voi yhä opiskella monissa kouluissa, ja sen voi kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissa sekä lyhyenä että laajempana.
Merkitys
Latina vaikuttaa vielä tänäkin päivänä monin tavoin ja sitä voidaan nähdä eri paikoissa. Usein sitä on paikoissa, joista sitä ei osaa edes tunnistaa. Esimerkiksi monien yritysten ja tuotteiden nimet ovat latinaa tai pseudolatinaa, kuten volvo (pyörin). Tunnetuimmat ovat varmastikin latinankieliset lentävät lauseet, kuten Alea iacta est (Arpa on heitetty). Useimmat näistä lentävistä lauseista ovat syntyneet vasta antiikin jälkeen.
Suomi on tullut ympäri maailmaa tunnetuksi piirtokirjoituksia (inscriptiones). Monet musiikin, tieteen, tekniikan ja muiden alojen termit tulevat latinasta. Vatikaanin virallinen kieli on latina ja sitä käytetään katolisessa kirkossa edelleen useissa yhteyksissä. Sanastoa kehitetään jatkuvasti ja uusille termeille keksitään latinankielisiä nimiä (esimerkiksi CD on discus compactus).
Latina ja nykykielet
Nykyään elävistä kielistä latinalle lähimmin sukua ovat romaaniset kielet. Ne ovat itse asiassa latinaa sellaisena, kuin miksi se on kahden vuosituhannen aikana eri tahoilla kehittynyt. Kaukaisempaa sukua latinalle ovat muut indoeurooppalaiset kielet, ennen kaikkea kelttiläiset kielet|kelttiläiset ja germaaniset kielet, jotka kuten itaaliset kieletkin kuuluvat indoeurooppalaisen kielikunnan läntiseen haaraan. Näihin ja myös muihin Euroopassa käytettyihin kieliin latina on sitä paitsi antanut runsaasti lainoja ja vaikutteita, koska se on keski- ja uudella ajalla ollut kirkon ja tieteen kansainvälisenä apukielenä.
Havainnollisen näytteen latinan ja nykykielten välisistä suhteista tarjoaa sana lingua (kieli) vastineineen ja johdannaisineen. Englannin tongue, ruotsin tunga ovat sen sukulaisia, mutta vain siten, että ne ovat kehittyneet samasta indoeurooppalaisen kantakielen sanasta. Sen sijaan latinan lingua-muodosta ovat syntyneet portugalin lingua, espanjan lengua, ranskan langue, italian lingua ja romanian limbă. Ranskan johdannaissubstantiivi langage puolestaan on englantiin lainauduttuaan saanut muodon language. Nuorempia tulokkaita ovat uudella ajalla suoraan latinan pohjalta muodostetut kansainväliset sivistyssanat, jollaisia ovat mm. suomen lingvisti ja lingvistiikka.
Lääketieteellinen latina
Lääketiede|Lääketieteessä käytetään paljon latinankielisiä termejä, koska ne ovat yleismaailmallisia ja mahdollistavat eri maiden ammatinharjoittajien ymmärtävän toisiaan. Lääketieteellisen latinan ymmärtämiseksi ei tarvitse osata koko latinan kielioppia. Verbi|Verbejä ja pronomini|pronomineja käytetään vähän, ja substantiivi|substantiivejä ja adjektiivi|adjektiivejä sekä lyhennyksiä paljon. Lisäksi lääketieteelliseen latinaan on otettu viljalti kreikankielistä sanastoa.
Lääketieteelliset diagnoosit muodostuvat tavallisesti yhdestä potilaan vaivaa tarvittavan tarkasti kuvaavasta sanasta, esimerkiksi "dementia" (henkinen tylsistyminen) tai "ulcus" (haava). Jos diagnoosiin tarvitaan useampia sanoja, muodostuu se yleensä substantiivista ja sen jälkeen tulevasta, sitä tarkentavasta adjektiivista, esimerkiksi "abscessus profundus" (syvä paise) tai paikkaa kuvaavasta anatomisesta termistä "fractura humeri" (olkavarrenluun murtuma).
Latinan ääntämisestä
Kielien ääntämiskäytäntö normaalisti vaihtelee ajan kuluessa. Näin on käynyt myös latinalle. Äänteiden äännearvot muuttuivat jo Rooman aikoina useaan otteeseen. Tämä on voitu havaita tutkimalla piirtokirjoitus|piirtokirjoituksissa esiintyviä kirjoitusvirheitä ja muihin kieliin kulkeutuneita lainasanoja, jotka kielivät sanojen todellisesta ääntämisestä kunakin aikana.
Nykyään Suomessa käytetään yleensä mukailtua versiota latinan klassisesta ääntämyksesta, joka on tiedeyhteisön uudelleenkonstruointi tasavallan loppuaikojen oletetusta ääntämyksestä. Latinaa opetellaan Suomessa lausumaan periaatteessa hyvin samalla tavalla kuin suomea. Kuitenkin:
Lausuttaessa latinaa keskiaikaisten ääntämissääntöjen mukaan:
Latinassa ei merkitä pitkiä vokaaleja erikseen. Vokaalien kesto (kvantiteetti) on kuitenkin voitu päätellä latinalaisen metriikan perusteella, joka perustui yksinomaan avoimien ja suljettujen tavujen kvantiteettiin. Tämän perusteella on esimerkiksi todettu sanan plus (enemmän) antiikinaikaiseksi ääntämiseksi , kun taas sana minus (vähemmän) on äännetty , eli lyhyellä vokaalilla. Pitkän ja lyhyen vokaalin erosta ei voida kuitenkaan olla täysin varmoja, ja on epäilty, että pitkät vokaalit ovat tosiasiassa olleet puolipitkiä kuten italian kielessä. Muussa tapauksessa sellaisten pelkästään pitkiä vokaaleja sisältävien sanojen kuten infinitivo oikea ääntäminen on voinut olla melkoisen työlästä. Ainoa keino varmasti tietää kaikkien vokaalien pituus latinassa on tarkastaa sanakirjasta, joissa pitkät vokaalit on useimmiten merkitty kirjaimen päälle piirretyllä vaakaviivalla. Kannattaa myös muistaa, että se latina, mitä me tänä päivänä opiskelemme, oli kirjakieltä, eikä (välttämättä) puhuttua kieltä.
Maailmasta löytyy myös useita muita latinan ääntämistapoja. Siinä, missä suomalaiset lausuvat c:n aina , joissakin kielissä se lausutaan eri tavalla ennen etuvokaalia, esimerkiksi englantilaiset lausuvat tuolloin ja italialaiset . Ääntämistä on kuitenkin pyritty yhtenäistämään klassiseen käytäntöön.
Latinalaiset aakkoset|Latinalaisista aakkosista puuttui antiikin aikana monia nykyisistä kirjaimista. "J", "U" ja "W" on keksitty myöhemmin ja esimerkiksi "K", "Y" ja "Z" esiintyivät vain harvoissa sanoissa. Pieniä kirjaimia ei ollut. Roomalaiset numerot|Numerot näyttivät samoilta, kuin kirjaimet. Välimerkkejä ei käytetty lukuun ottamatta joissain piirtokirjoituksissa esiintyvää sanojen väleissä käytettyä pistettä. Kirjainten ulkomuoto vaihteli, nykyisen näköisiä kirjaimia käytettiin lähes ainoastaan monumentaalipiirtokirjoituksissa (scriptura monumentalis). Käytetty kirjoitusalusta määritti pitkälti kirjainmuotoja: kivi kirjoitusmateriaalina johti suorakulmaisiin kirjaimiin, papyrukselle ja pergamentille kirjoitettaessa käytössä olivat myös erilaiset kursiivikäsialat (unsiaalit).
Näistä syistä mikä tahansa nykyinen oikeinkirjoitussääntö on uudenaikainen sopimus, joka eroaa jotenkin antiikin käytännöstä. Suomessa yleisin käytäntö on kirjoittaa isolla lauseen ensimmäinen kirjain. Lisäksi isolla kirjoitetaan erisnimet (esim. Roma) ja erisnimistä johdetut adjektiivit (esim. Romanus, Romana). Muuten käytetään pieniä kirjaimia. Usein käytetään myös kirjaimia "J" ja "U" näitä äänteitä alun perin kuvanneiden kirjainten "I" ja "V" tilalla, joskin "J"-kirjainta hieman harvemmin. Esimerkiksi nimi GAIVS IVLIVS CAESAR kirjoitetaan useimmiten Julius Caesar|Gaius Julius Caesar tai Gaius Iulius Caesar. Kirjainta "W" ei käytetä edes nykyisissä lainasanoissa. Tämän vuoksi Wikipedia on latinaksi Vicipaedia.
Latinankielisen tekstin välimerkit kirjoitetaan yleensä kirjoittajan äidinkielen mukaisesti. Täten suomea äidinkielenään puhuva käyttää latinankielisessä tekstissä suomen välimerkkisääntöjä.
Muita vaihtoehtoisia oikeinkirjoitussääntöjä:
Kun nykyaikaisia nimiä tai lainasanoja käytetään latinankielisessä tekstissä niitä pitää joskus taivuttaa. Käytäntöjä taivutukseen on monia, seuraavassa on esitelty muutamia:
Seuraavassa käydään lyhyesti läpi latinan kieliopin muutamia piirteitä. Pitkät vokaalit on monin paikoin merkitty pituusmerkillä (macron), taivutuspäätteet erotettu sanasta yhdysviivalla. Vokaalipituutta ei yleensä merkitä tekstien tieteellisissä julkaisuissa, ainoastaan oppi- ja sanakirjoissa.
Latinan kielessä on useita taivutusmuotoja, kuten suomen kielessä. Siinä on substantiivi|substantiiveilla 7 sijamuotoa: nominatiivi, akkusatiivi, genetiivi, datiivi, ablatiivi, vokatiivi ja lokatiivi. Näistä kaksi viimeistä ovat harvinaisempia. Sukuja on kolme: maskuliini, neutri ja feminiini. Suku voi määräytyä sanan muodosta (kieliopillinen suku) tai merkityksestä (luonnollinen suku). Lukuja eli numeruksia ovat yksikkö ja monikko. Lisäksi sanoissa duo (kaksi) ja ambo (molemmat) on säilynyt kaksikko eli duaali.
Adjektiivit taipuvat pääsanan mukana samassa suvussa, luvussa ja sijassa. Koska päätteet kertovat sanan tehtävän lauseessa, sanajärjestys on useimmiten vapaa ja subjektia ei ilmaista, jos asiayhteys sen paljastaa. Klassisen käytännön mukaan verbi pistetään yleensä viimeiseksi.
Mater cibum parat > "Äiti ruokaa tekee" (tavallinen järjestys).
Mater parat cibum > "Äiti tekee ruokaa" (suora järjestys).
Substantiivit jaetaan viiteen deklinaatioon. Deklinaatiot on helpointa erottaa genetiivin päättestä. Niiden taivutus ei ole täysin suoraviivaista, eikä sitä voida kokonaisuudessaan esittää tässä. Kolme ensimmäistä deklinaatiota ovat kahta viimeistä yleisempiä. Kreikkalaiset lainasanat säilyttävät usein taivutuksensa. Seuraavassa käydään läpi joitain esimerkkejä. Taivutuskaavojen suomennokset on annettu sijamuotojen yleisimpien merkitysten mukaan.
}
Ensimmäisen deklinaation sanat ovat feminiinejä, paitsi tietyt luonnollista sukua noudattavat sanat kuten nauta (merimies), agricola (maanviljelijä) ja incola (asukas), jotka ovat maskuliineja.
Toiseen deklinaatioon kuuluu us- loppuisia sanoja, kuten annus (vuosi), er- loppuisia sanoja, kuten puer (poika) ja ager (pelto), sekä um- loppuisia sanoja, kuten verbum (sana). Seuraavassa ensimmäisen tyypin taivutus:
}
Toisen deklinaation us- ja er- loppuiset sanat ovat maskuliineja, um- loppuiset neutreja. Poikkeuksia tähän mm. Aegyptus (Egypti) ja humus (maa, multa) jotka ovat feminiinejä, sekä virus (myrkky) ja pelagus (meri), jotka ovat neutreja.
Niillä us- loppuisista sanoista, joita voidaan puhutella, on yksikössä e- päätteinen vokatiivi. Tätä käytetään puhutellessa, esimerkiksi serve! (orja!). Monikossa vokatiivi on nominatiivin näköinen.
}
}
}
}
Wikisitaateissa on .
Seuraavassa muutaman lauseen lyhyt ja yksinkertainen "kappale", joka on suomennettu sanasta sanaan. Suomennokseen on myös merkitty joidenkin latinankielisten sanojen muodot. Siitä nähdään latinan rakenne, ja miten kielioppiosassa esitettyjä sanoja voidaan käyttää.
}
Latinasta kiinnostuneita kehotetaan tutustumaan artikkelin lopussa annettuun kirjallisuuteen. Alkuun pääsemiseksi tarvitaan sekä kielioppi että tekstikirja.
Tuomo Pekkanen ja Reijo Pitkäranta, Nykylatinan sanakirja (SKS 2006) – Pääosin latinankielisissä uutisissa käytettyyn terminologiaan ja uudissanastoon pohjautuva n. 20 000 hakusanan kaksisuuntainen sanakirja.
Latinankielinen Wikipedia
This "Travel Guide" section is drawn from the Wikipedia article "Latina". We hope you will edit and improve it. It is available under the terms of the GNU Free Documentation License.
c lausutaan aina k:na: circus
ae ja oe lausutaan ee:nä, esim. amoenae , luonnonkauniit, paitsi jos a ja e kuuluvat eri tavuihin, esimerkiksi aer , ilma, ilmakehä. Joskus kirjaimien kuulumista eri tavuihin merkitään treemalla eli erokepisteillä ¨, esimerkiksi Aboënsis, turkulainen.
Joissain suomalaisissa oppilaitoksissa, kuten Turun yliopistossa, noudatetaan arkaaisempaa tasavallan ajan latinan ääntämystä, jolloin diftongit ae ja oe saavat niiden aiemman foneettisen asun ja .
i-kirjaimella merkitään, paitsi i-vokaalia, myös äänteitä j, ji ja ij; esim iam , inicere , maior .
ng-äänteen jäljessä oleva u äännetään v:nä, jos seuraa samaan tavuun kuuluva vokaali; esim. lingua .
s:n jäljessä oleva u äännetään v:nä, jos seuraa samaan tavuun kuuluva vokaali: suadent .
qu lausutaan kv: aqua
ch äännetään k:na: pulcher .
th esiintyy vain lainasanoissa ja se äännetään t:nä: Theabae .
ph esiintyy vain lainasanoissa ja se äännetään f:nä: philosophus .
Latinassa ei ole kirjaimia eikä äänteitä ä:lle tai ö:lle.
Klassisen latinan ääntäminen oli tosiasiassa tätä monimutkaisempaa, katso , mutta käytännössä nykyisin opetetaan yllä mainitun kaltaista ääntämistä.
c äännetään s:nä tai ts:nä etuvokaalin edessä
ti äännetään jos sitä seurasi vokaali; esim. tristitia
sc äännetään etuvokaalin edellä sLatinan oikeinkirjoitus
Ei käytetä pieniä kirjaimia ollenkaan. Ei käytetä kirjaimia "J" ja "U". Käytetään välimerkeistä vain pistettä tai sitten ei mitään (käytössä lähinnä teosten nimissä ja monumentaalipiirtokirjoituksissa).
Käytetään pieniä kirjaimia. Suurella kirjoitetaan vain erisnimet, ei esimerkiksi lauseen ensimmäistä sanaa (käytössä erityisesti roomalaisten tekstien tieteellisissä julkaisuissa).
Kirjoitetaan suurella samat sanat kuin kirjoittajan äidinkielessä, esimerkiksi virkkeiden alkukirjaimet (käytössä erityisesti oppikirjoissa).Nykyaikaiset nimet latinankielisessä tekstissä
Sanoja ei taivuteta. Esimerkiksi hepreankieliset nimet eivät taipuneet antiikin aikanakaan, joten myös nykyiset nimet voidaan jättää taivuttamatta. Jos sijamuodon ilmaiseminen on välttämätöntä, käytetään jotain tilkesanaa, josta muoto näkyy.
Sanoja taivutetaan suoraan. Valitaan sopiva deklinaatio, ja liitetään raa'asti sanaan latinankieliset päätteet.
Nimistä voidaan muodostaa latinankielinen muoto. Usein esimerkiksi etunimi palautetaan aikaisempaan muotoon, josta se on johdettu. Käytäntö toimii hyvin pyhimysten nimistä johdettujen nimien kohdalla. Tämän jälkeen taivutetaan vain etunimeä, ja sukunimi jätetään ennalleen. Esimerkiksi George W. Bush on latinankielisessä Wikipediassa . Esimerkiksi Mari voi olla Maria, Olli voi olla Olavus, Juho voi olla Iohannes. Latinankielisen nimen valinta on tietysti täysin vapaata. Jos nimi ei juonnu yhteiseurooppalaisesta nimiperinteestä (esim. Aino tai Mohammad), joutuu valinnan joka tapauksessa tekemään itse.Kielioppia
Substantiivit ja adjektiivit
Ablatiivilla on useita eri käyttömuotoja ja se esiintyy usein esimerkiksi erilaisten prepositioiden kanssa. Taivutuskaavoissa on annettu yleisin suomennos, joka vastaa kysymykseen "millä (välineellä)?" (ablativus instrumenti). Lisää latinan ablatiiveistä on artikkelissa ablatiivi.I deklinaatio
Genetiivin pääte -ae. II deklinaatio
Genetiivin pääte -i.III deklinaatio
Genetiivin pääte -is. Deklinaatioon kuuluu varsin erinäköisiä sanoja, mm. rex (kuningas), labor (työ, kärsimys), carmen (laulu). Feminiinit ja maskuliinit taipuvat samoin.IV deklinaatio
Genetiivin pääte -us. Mm. sanat fructus (hedelmä) ja cornu (sarvi).V deklinaatio
Genetiivin pääte -ei. Harvat, mutta yleiset sanat, kuten dies (päivä) ja res (mm. asia).Verbit
Latinan verbien pääluokat ovat aktiivi ja passiivi. Moduksia ovat indikatiivi, konjunktiivi ja imperatiivi. Aikamuotoja ovat preesens, imperfekti, perfekti, pluskvamperfekti, futuuri|I futuuri ja futuurin perfekti|II futuuri. Konjugaatioita on neljä. Verbien taivutusta varten on tunnettava taivutuskaavojen lisäksi jokaisen verbin teema, esim. amo, amavi, amatum, amare (rakastaa). Latinan verbien muoto-oppi on hyvin säännöllinen. Epäsäännöllisiä ovat lähinnä olla- verbi sum, fui, esse ja sen johdannaiset, tahtoa- verbi volo, volui, velle ja sen johdannaiset ja muutama muu. Sanakirjassa verbit ilmoitetaan yleensä indikatiivin preesensin ensimmäinen persoona: amo (rakastan), mutta esimerkiksi WSOY:n Suomi-latina-suomi-sanakirjan verbit on annettu infinitiivin preesensissä: amare (rakastaa).Esimerkkejä
Yleisimmin latinasta tunnetaan lentävät lauseet, joista useimmat ovat peräisin keskiajalta. Esimerkiksi:
Veni, vidi, vici. - Tulin, näin (ja) voitin (Julius Caesar)
Cato)
Quo vadis, Domine? - Minne menet, Herra? (Paavali)
Inter arma silent leges. - Lait vaimenevat aseiden välissä. (Cicero)
Panem et circenses! - Leipää ja sirkushuveja! (Juvenalis)
Concordia res parvae crescunt. - Yhteisymmärryksessä pienet asiat kukoistavat. (Ateneum (museo)|Ateneumin kyljessä.)
O tempora, o mores! - Oi aikoja, oi tapoja! (Cicero)
Repetitio mater studiorum - Kertaus (on) opintojen äiti
In hoc signo vinces. - Tässä merkissä voitat. (Konstantinus Suuri väitti kuulleensa taivaasta.)
Divide et impera - Hajota ja hallitse (viittaa Rooman valtakunta|Rooman politiikkaan)
Vade mecum! - Kulje kanssani.
Quidquid latine dictum sit, altum viditur. - Mikä tahansa latinaksi sanottu kuulostaa syvälliseltä.
Lyhyt latinan oppitunti
Latinaa ei yleensä opetella kuten nykykieliä, vaikka sellainenkin muoti koulutusjärjestelmäämme tiettävästi on ilmestynyt. Koska kahvikupin tilaamisesta latinaksi ei juuri ole hyötyä, tavoitteena on oppia kielioppi ja muinaisten tekstien tulkintaa. Lääkäreille, juristeille ja muille työssään jonkin verran latinaa tarvitseville opetetaan kieltä heidän omista käytännöllisistä lähtökohdistaan. Latinan oppikirjat ovat säilyneet liki samannäköisinä jo noin tuhannen vuoden ajan.Kirjallisuutta
Sanakirjat
Reijo Pitkäranta, Suomi-latina-suomi-sanakirja (WSOY 2001) – Uusi hyvätasoinen sanakirja, verbit esitetty normaalista poikkeavalla tavalla.Oppikirjat ja kieliopit
Maija-Leena Kallela ja Erkki Palmén, Clavis Latina (Finn Lectura ja Opetushallitus) – Clavis Latina on lukion latinan kielen oppikirjasarja, joka soveltuu myös muuhun latinan opetukseen. Kolmiosaisen kirjasarjan kukin osa sisältää kaksi kirjaa: Textus & Cultura -tekstikirjassa ovat latinankieliset tekstit ja niiden sisältöön liittyvät harjoitukset sekä suomenkieliset kulttuurikatsaukset, Grammatica & Exercitia -kielioppiosa sisältää kieliopin harjoituksineen. Kolmas osa ilmestyy kevään 2006 aikana.
Tuomo Pekkanen, Ars Grammatica Latinan kielioppi (Yliopistopaino 2002) – Kattava peruskielioppi.
Matti Oja ja Ilpo Probst, Via Nova (WSOY 1994) – Via Nova -sarja on lukion alkeisopetuksessa käytetty kirjasarja, joka painottaa antiikin kulttuurin esittelyä ja jättää kieliopin ja sanaston opettamisen vähemmälle. Lähestymistyyli on nykykielten opetuksen kaltainen. Etenkin vanhemmat painokset sisältävät lukuisia virheitä.
Tuulikki Elo, Sisko Penttilä ja Ilpo Probst, Via Nova II (WSOY 1996)
Erkki Palmén ja Tuomo Pekkanen, Elementa Linguae Latinae (Gaudeamus 1983) – Perinteinen latinan oppikirja. Panostaa kirjallisen kielen opettamiseen ja tarvitsee aina tuekseen kieliopin.Muu latinan kieleen liittyvä kirjallisuus
Plinius nuoremman kirjeitä Trajanuksen ajan Roomasta. (Suom. ja toim. Tuulikki Elo ja Heikki Laakkonen) – Ajankuvaa Roomasta vuodelta 100 suomeksi ja latinaksi.
Reijo Pitkäranta, Suomen kirkkojen latina (SKS 2004) – Suomen kirkollisissa rakennuksissa esiintyvät latinankieliset tekstit kommentaareineen.
Apicius: Roomalainen keittokirja – De re coquinaria. (Suom. ja toim. Tuulikki Elo, Heikki Laakkonen ja Eero Valjakka) – Kulinarismin klassikon suomalais-latinalainen loistolaitos. (SKS 2002)Katso myös
Academia Latinitati Fovendae
Acta diurna
Diis manibus
Latinalaiset aakkoset
Latinankielinen kirjallisuus
Luettelo Suomen alueiden latinankielisistä nimistä
Nuntii Latini
Roomalainen nimi
Rooman valtakuntaLähteet
Aiheesta muualla
- Yleisradion latinankieliset uutiset (myös teksti-tv:n sivu 365)